House-Ism
   NIMI, LEMPINIMI   House-Ism, "Hoopo"    REKISTERINUMERO   VH-36006  » rekisteritiedot
   ROTU, SUKUPUOLI   trakehner, orii    OMISTAJA, KOTITALLI   Eveliina (päiväkirja), Rowland
   SYNTYMÄPÄIVÄ, IKÄ   02.05.2007, 18-vuotias    KASVATTAJA   Mary Hellsten, GER
   VÄRI, SÄKÄKORKEUS   ruunikko, 167cm    PAINOTUS   kouluratsastus, ko: GP
  KRJ-II (93P.)   |   YLA2 (138P.)   |   ORI1 (108P.)

"Upea orii, joka tulee tekemään vielä jotain suurta" (Tyler 21.04'08, ORI1)
Saavuttanut kansallisen tason KRJ:n porrastetuissa kilpailuissa maaliskuussa 2008.
YLA-tilaisuudessa 07.12'08 luokkavoittaja, tilaisuuden parhaat luonnekuvaus- ja kisapisteet.

kuvagalleria

luonnekuvaus

House-Ism on ori, jonka tunnistaa jo kaukaa luonteensa ansiosta. Luonteesta kertoo varmasti eniten se, että kasvattaja Mery Hellsten pystyi jo varsana nimeämään orin muutaman päivän tutkiskelun jälkeen Gregory Housen mukaan House-Ismiksi? Tämä omistajan oma, ilmetty Dr House saapui Suomeen 12.10.2007 suoraan Saksasta kasvattajaltaan kolmen vuoden iässä.

Nimensä veroiseksi Hoopo osoittautuikin; se on luonteeltaan älyttömän jääräpäinen, mutta vuosien mittaan oriin vahvahkoa luonnetta on saatu myös hieman laantumaan helppohoitoisempaan suuntaan. Siinä missä pikku-Hoopo riehui ympäri tallipihaa taluttajaa perässään raahaten, kulkee herra nyt vanhempana suht näppärästi taluttajan vierellä niin, että sen hallitseminenkin onnistuu ilman ketjua suussa. Jääräpäisyys ei kuitenkaan ole luonteesta kokonaan päässyt hälvenemään, vaan sitä löytyy edelleenkin myös talutustilanteissa silloin, kun toisesta suunnasta löytyy jotain Hoopon mielestä mielenkiintoisempaa - silloin oriissa saa olla tuttuun tapaan kiinni tarkasti. Hoopoa ei luultavasti tulla koskaan kuvaamaan talutustilanteista puhuttaessa sanoilla 'rauhallinen', 'lammas' tai 'luotettava', vaan nämä adjektiivit tullaan nyt aina ja iankaikkisesti korvaamaan sanoin 'pässi' ja 'rauhaton'. Tämä orii tarvitseekin rinnalleen topakan taluttajan, joka uskaltaa karjaista oriille kieltoja, muuten touhusta ei tule yksinkertaisesti mitään.

Talliin saapuessaan Hoopo rauhoittuu hieman, eikä se itse asiassa ole tallissa laisinkaan paha hoidettava. Suosittelen siitä huolimatta lämpimästi oriin laittamista valmiiksi käytävällä, sillä käytävällä seistessään tämä toope on huomattavasti rauhallisempi kuin karsinassa. Naruissa kiinni ollessaan tämä vauhtiveikko seurailee ympäristöään tarkkaavaisesti, mutta muistuttaa välillä toki siitäkin, että tietää hoitajan olemassaolosta, viskomalla häntäänsä rivakasti tai polkemalla takastaan. Takajalkojen nostamisessa on usein ainakin jonkinlaisia ongelmia Hoopon riuhtoessa jalkaansa, mutta topakoilla kielloilla kaikesta kyllä (yleensä) selvitään. Mitään pahaa Hoopo ei ihmiselle tee, vaikka se siltä voi välillä vaikuttaakin - itse asiassa orii nauttii harjaamisesta, vaikka se ei siltä aina näytäkään. Pitkä kilpailu-ura ja sitä kautta koettu hyysääminen ovat kuitenkin saaneet Hoopon rauhoittumaan alkuajoista, jolloin harjaustilanteissa pompittiin pystyyn ja näykittiin; edelliseen verrattuna tämä orii on nykyisin kuin lammas.

Hoopo on kouluratojen valtias, vaikkei siltä läheskään aina kotikentällä näytäkään. Tämän orin jääräpäisyys kun tulee siinä mainiosti esille. Avut on annettava selkeästi ja oikein, sillä epäselvistä avuista ori rankaisee polkaisemalla takasellaan. Hoopo taipuu kyllä näppärästi heti alkutunnista ja nostelee takasiaan pyytämättä, mutta vauhtia on välillä liikaa, eivätkä läheskään aina ratsastajan antamat avut kiinnosta (paitsi tietenkin silloin, kun ne ovat epäselviä). Ensimmäinen puolituntinen Hoopon selässä onkin raskasta, sitä ei voi kieltää, mutta muuttuu kyllä pikkuhiljaa mukavampaan suuntaan orin tajutessa, ettei ratsastaja lähde pelleilyyn mukaan. Topakkuutta vaaditaan ratsastajalta huimasti taitojen lisäksi, sillä tämä ori saa helposti ratsastajan hermoromahduksen partaalle. Taitoja orilta löytyy, ne täytyy vain kaivaa esiin..

Joku pohtii nyt, että onko eksynyt oikean orin sivuille; onko tämä se ori, joka komean pörheänä kulkee kaula kaarella myötätunnossa ratsastajan kanssa kilpailuissa kouluaitojen sisäpuolella ? Voin vastata ylpeänä, että kyllä on. Hoopo yllättää jokaisen sen tuntevan ihmisen jokaisena kilpailupäivänä, jolloin kilpailijat odottavat katastrofitilannetta. Kisatiimimme varautuu jokaiseen kilpailuun ensiapupakkauksella, mutta sitä ei kertaakaan ole tarvinnut käyttää kisauramme aikana (kotikentän pyörimisiä lukuun ottamatta)! Hoopo lienee isojen tilanteiden mies. Mies, joka toimii mahtavasti ollessaan parrasvaloissa.

sukutaulu ja -tiedot (» lue sukuselvitys täältä)

i: Unterstellung Bü
   trak-o. 168cm, evm
ii: Unabhängig
trak-o. 169cm, evm
iii: Mercerius
trak-o. 166cm, evm
iie: Houstländ
trak-t. 167cm, evm
ie: Sich Wundern
trak-t. 166cm, evm
iei: After Affect
trak-o. 168cm, evm
iee: Sich Weilera
trak-t. 167cm, evm
e: Essenziell
   trak-t. 167cm, evm
ei: Prickly Prickle
trak-o. 167cm, evm
eii: Prickly Poison
trak-o. 164cm, evm
eie: Belly Benetton
trak-t. 167cm, evm
ee: Gleichgültig
trak-t. 166cm, evm
eei: Glingbernüen
trak-o. 165cm, evm
eee: Mirmer Gülte
trak-t. 166cm, evm

jälkeläistiedot

House-Ism ei ole enää jalostuskäytössä, jalostusuransa aikana se ehti saamaan kahdeksan varsaa, joista kaikki ovat osoittaneet potentiaalinsa kouluradoille. Myöhemmin sivuillekin asti tulossa tutkimusta Hoopon linjauksia jälkeläisten kautta.

  VIRALLINEN NIMI  VH-TUNNUS, SYNTYMÄAIKA, EMÄ  MAINITTAVAA
  trak-t.  Dixism Nove  VH-00000, synt. 20.11'07 / e. Dixy Tix  45 KRJ-sij
  trak-t.  Liaison Wildhoney  VH-39505, synt. 30.12'07 / e. Liaison Amoureuse  43 KRJ-sij
  trak-o.  House Junior  VH-44781, synt. 17.04'08 / e. Stacy W  ei mainittavaa
  trak-t.  Single-Life  VH-55360, synt. 02.11'08 / e. Eichel GER  YLA2, 45 KRJ-sij
  trak-t.  Thug Passion Gone  VH-56301, synt. 27.12'08 / e. Blackshade  ei meriittejä
  trak-o.  Euphemism  VH-60430, synt. 02.02'09 / e. Perfect Phlox  KRJ-I, 40 KRJ-sij
  trak-o.  Nu Neat Uniq  VH-69319, synt. 12.06'09 / e. Cherry-Pick  Vir MVA Ch
  trak-o.  Calvinism Rouge  VH-00000, synt. 31.10'10 / e. Rosenwaltz  ei mainittavaa

kilpailukalenteri  (» kaikki kilpailut)

House-Ism on tällä hetkellä ansaitulla kilpailueläkkeellä
Alle listattuna vain avointen kilpailujen sijoitukset (ei porrastettuja)!
Hoopo on saavuttanut kouluratsastuksessa kansallisen tason.

01KRJ-CUP15.11'07RomulusHelppo B27/315
02KRJ-CUP15.05'08RomulusVaativa A17/254

01KRJ17.11'07FSRaKN Special2/41
02KRJ18.11'07RomulusHelppo B5/40
03KRJ19.11'07FSRaKN Special5/39
04KRJ19.11'07Lisbet ArabiansHelppo B6/146
05KRJ22.11'07YT HallanvaaraKN Special4/50
06KRJ22.11'07TammilehtoHelppo C (tarina)2/8
07KRJ27.11'07VahveroHelppo C6/40
08KRJ02.12'07Mêl SerenHelppo C (tarina)2/8
09KRJ11.12'07KuusikumpareHelppo C4/30
10KRJ15.12'07Hakaniemen TilaHelppo C10/151
11KRJ19.12'07OkariinaHelppo B2/45
12KRJ20.12'07PerjantaiHelppo B (tarina)2/8
13KRJ21.12'07Ciar DressageHelppo C7/50
14KRJ22.12'07RomulusHelppo B6/40
15KRJ23.12'07ValtamaHelppo C (tarina)1/8
16KRJ28.12'07ZapleHelppo C3/40
17KRJ01.01'08HeijastusHelppo C (tarina)1/6
18KRJ13.01'08Cecilie RidersKN Special1/36
19KRJ18.01'08MoondanceHelppo C3/30
20KRJ21.01'08Cecilie RidersKür: Helppo A5/36
21KRJ22.01'08SkurvashHelppo A4/30
22KRJ22.01'08SkurvashHelppo B2/30
23KRJ22.01'08RusinaHelppo A3/70
24KRJ24.01'08Riimulan RatsutalliHelppo B3/40
25KRJ24.01'08Riimulan RatsutalliHelppo A3/40
26KRJ24.01'08FSRaKN Special7/52
27KRJ24.01'08FSRaHelppo A4/80
28KRJ25.01'08ReyanHelppo B6/40
29KRJ29.01'08AltencoisHelppo A1/178
30KRJ19.03'08SkurvashVaativa A3/30
31KRJ23.03'08KultahuiskuVaativa B2/74
32KRJ25.03'08NallekarkkiVaativa A1/32
33KRJ02.04'08KensingtonKür: Vaativa B1/56
34KRJ03.04'08Silver Valley StableKür: Vaativa B1/39
35KRJ08.04'08EdmondVaativa A6/88
36KRJ16.04'08ExpreloVaativa B2/164
37KRJ17.04'08KLICKVaativa A3/133
38KRJ18.04'08Maple's StableVaativa A5/50
39KRJ27.04'08AaRaVaativa A5/41
40KRJ27.04'08ToivotonVaativa A3/72
41KRJ03.07'08Ratsutalli TuuliharjaVaativa B7/52
42KRJ03.07'08FiktioVaativa B2/27
43KRJ05.07'08EvergreyVaativa B2/70
44KRJ05.07'08EvergreyVaativa A8/70
45KRJ10.07'08Kisatalli BlessVaativa A3/75
46KRJ10.07'08Coleyard SporthorsesVaativa A1/70
47KRJ29.09'08ZurückIntermediate II2/41
48KRJ30.09'08Kukolan RatsutilaVaativa A1/38
49KRJ05.10'08Främsta LinjenIntermediate4/35
50KRJ08.10'08HelmiGrand prix7/90
51KRJ08.10'08Prize TeamIntermediate I3/71
52KRJ09.10'08Shyalia FarmVaativa A3/75
53KRJ10.10'08Roxbury StablesGrand prix2/35
54KRJ12.10'08ÅrehjödGrand prix2/25
55KRJ12.10'08RussrommGrand prix2/50
56KRJ13.10'08RussrommIntermediate I6/50
57KRJ13.10'08RussrommGrand prix3/50
58KRJ18.10'08RoganahGrand prix2/30
59KRJ19.10'08SunStepVaativa A4/24
60KRJ19.10'08RoganahGrand prix5/30
61KRJ23.10'08RockWell's StallionGrand prix4/47
62KRJ26.10'08ShadowGrand prix6/54
63KRJ01.11'08Mt. VickldeIntermediate II1/39
64KRJ30.11'08Elgwir ArabiansIntermediate I7/113

ULKOASUN © EVELIINA 2008   KUVAN © BRAD THATCHER   KOPIOIMINEN KIELLETTY   VIRTUAALIHEVONEN